sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Hellou!

Apua taas on viikko mennyt ja paljon tapahtunut. Elikkäs perjantaina olo viimeinen päivä töissä ja harmittaa, koska aloin oikeesti tykkäämään siitä työstä tosi paljon ja ää. Mutta tulipahan opittua paljon uutta ja tutustuttua mahtaviin ihmisiin!

Huomenna maanantaina menenkin sitten taas kouluun joka tällä kertaa on Eastglenin High School. Siellä olen sitten pari päivää ja loppuviikosta kierrellään muiden suomalaisten opiskelijoiden kanssa kaikkia yhteistyökouluja. Ja lauantaina onkin sitten aika palata Suomeen. Siis aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti ja en voi uskoa et kohta oon jo takasi kotimaassa!

Toisaalta harmittaa ihan hulluna lähteä, mutta toisaalta on niin ikävä kaikkia ihania ihmisiä, että ihan mahtavaa päästä kotiin.

Mitäs muuta uutta. Ainiin! Tuossa viikko sitten vaihdoin tosiaan perhettä ja muutin toiselle puolelle kaupunkia. Hyvin on tultu tän perheen kaa toimeen ja kaikki on mennyt mahtavasti. Paitsi tosiaan joo piti sitten opetella uudestaan kulkeminen sinne keskustaan, mutta muutaman väärään junaan menemisen ja bussipysäkin missaamisen jälkeen opin ihan hyvin taas kulkemaan.

No tosiaan onhan sitä tullut vähän shoppailtua ja suunnilleen jokainen pikaruokapaikka koettua :D (varmaan puolet rahoista menny ruokaan). Perjantaina kävin leffassa ja nää elokuvateatterit täällä on ihan huikeita; oisko yhdessä teatterissa jotain yli kymmenen salia. Onneks on vielä kuitenkin viikko aikaa kokea kaikkea vaikka se onkin melko täyteen buukattu. Mutta tarkoitus olisi vielä siis nähdä kaikkia ihania ihmisiä keihin oon tutustunu ja kierrellä niitä kouluja.

Mutta palaillaampas sitten ens viikolla.

Adios!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti