sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Kuulumisia

Hellou!

Apua taas on viikko mennyt ja paljon tapahtunut. Elikkäs perjantaina olo viimeinen päivä töissä ja harmittaa, koska aloin oikeesti tykkäämään siitä työstä tosi paljon ja ää. Mutta tulipahan opittua paljon uutta ja tutustuttua mahtaviin ihmisiin!

Huomenna maanantaina menenkin sitten taas kouluun joka tällä kertaa on Eastglenin High School. Siellä olen sitten pari päivää ja loppuviikosta kierrellään muiden suomalaisten opiskelijoiden kanssa kaikkia yhteistyökouluja. Ja lauantaina onkin sitten aika palata Suomeen. Siis aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti ja en voi uskoa et kohta oon jo takasi kotimaassa!

Toisaalta harmittaa ihan hulluna lähteä, mutta toisaalta on niin ikävä kaikkia ihania ihmisiä, että ihan mahtavaa päästä kotiin.

Mitäs muuta uutta. Ainiin! Tuossa viikko sitten vaihdoin tosiaan perhettä ja muutin toiselle puolelle kaupunkia. Hyvin on tultu tän perheen kaa toimeen ja kaikki on mennyt mahtavasti. Paitsi tosiaan joo piti sitten opetella uudestaan kulkeminen sinne keskustaan, mutta muutaman väärään junaan menemisen ja bussipysäkin missaamisen jälkeen opin ihan hyvin taas kulkemaan.

No tosiaan onhan sitä tullut vähän shoppailtua ja suunnilleen jokainen pikaruokapaikka koettua :D (varmaan puolet rahoista menny ruokaan). Perjantaina kävin leffassa ja nää elokuvateatterit täällä on ihan huikeita; oisko yhdessä teatterissa jotain yli kymmenen salia. Onneks on vielä kuitenkin viikko aikaa kokea kaikkea vaikka se onkin melko täyteen buukattu. Mutta tarkoitus olisi vielä siis nähdä kaikkia ihania ihmisiä keihin oon tutustunu ja kierrellä niitä kouluja.

Mutta palaillaampas sitten ens viikolla.

Adios!



torstai 12. marraskuuta 2015

No mitäs onkaan tapahtunu?

Hello!

Noniin elikkäs tässä on paljon tapahtunut sitten viime postauksen, joten yritän kirjoitella aikajärjestyksessä tämän ja viime viikon tapahtumista.

Koulu

Elikkäs Banffin reissun jälkeen tulimme takaisin tänne Edmontoniin ja heti seuraavana päivänä, eli torstaina 5. päivä suuntasin Centre Highin, eli kouluun.

Torstaipäivä meni lähinnä siinä, että opettaja kierrätti minua ja toista suomalaisopiskelijaa ympäri koulua ja näytti paikkoja. Perjantaina sitten pääsinkin ihan oppitunneille missä ei kyllä tarvinnut tehdä oikeastaan mitään vaan seurasin vain sivusta kun muut opiskelivat.

Elikkäs pääsin perjantaina vierailemaan äidinkielen ja matikan tunneilla. Perheen tytöllä on aina koulua vaan 12.30 asti, joten ei mullakaan tarvinnut siellä koulussa paljon olla. Äidinkielen tunti oli tosi hauska! Siellä luettiin näytelmiä kirjasta ja kaikki pääsi siihen mukaan, jopa opettaja. Nauroin varmaan koko tunnin kun se oli niin hauskaa kuunneltavaa :D

Matikan tunnilla vaan sitten lähinnä istuin ja katsoin kun muut teki tehtäviä. Mutta täytyy oikeasti sanoa, että nää opiskelijat on tosi motivoituneita täällä! Ne tekee koko tunnin tehtäviä ja on muutenkin tosi ahkeria. Näiden tunnit muuten kestää sen  75 minuuttia aina ja sitten melkein suoraan seuraavalle tunnille, eli sitä työskennellään melko tiuhaan.

Työharjoittelu

Juu elikkäs maanantaina aloitin mun työssäoppimispaikassa joka on siis kreikkalainen ravintola nimeltään Urban Greek restaurant. Ja työ siellä on tosi erilaista mitä oon tottunu tekemään no, koska ravintola.

Enimmäkseen on sitä asiakaspalvelua mitä tulinkin harjoittelemaan, eli vien tilauksia pöytään ja kysyn asiakkailta tarviiko ne mitään yms. Sitten on myös sitä perunan pilkkomista, tiskaamista, juuston raastamista ja salaatinkastikkeen tekoa. Onneks ei tarvii kokata, koska no minä ja keittiö = ei hyvä yhdistelmä :D Mutta siis kokonaisuudessaan tuo on mukavaa työtä ja se on tosi kiireinen paikka joten päivät menee nopeasti! Ja työkaverit on myös tosi mukavia :)

Eilen oli onneksi vapaapäivä, koska täällä oli Remembrance Day, eli veteraanien ja kaatuneiden muistopäivä. Tällöin siis kellään ei ole koulua ja useimmilla ei myöskään töitä.

Mitäs muuta? No kaikki menee tosi hyvin ja oon niin rakastunu tähän perheeseen, että en haluu lähtee pois :( nää on ottanut mut kun omaksi lapsekseen ja tuo äitikin ajaa mut kaikkialle ku oon niin onneton bussien kanssa :D (eilen myöhästyin bussista, tänä aamuna menin väärään bussiin ja tänään töitten jälkeen olin ihan hukassa again).

Vapaa-aikana ollaan esimerkiksi käyty tän perheen nuoremman tytön jääkiekkopeleissä, kierrelty kaupunkia ja syöty paljonpaljon ruokaa. Viime lauantaina vietettiin päivä West Edmonton -mallissa, joka on siis vähäteltynä pikkuisen iso kauppakeskus. Tarkoitushan oli siellä shoppailla hulluna, mutta jalat oli niin väsyneet kävelystä ettei paljon jaksanu ostella :D

Mutta siis tiivistettynä: Kaikki nää ihmiset on ihania; oon tutustunu moniin niin mahtaviin tyyppeihin, perhe on unelma, ruoka on täydellistä, koulu on mahtava, työkin on kivaa, eli siis kaikki on almost perfect!

Nyt jatkan iltaa hyvän leffan parissa tämän perheen ihanien koiruleiden kanssa, koska kaikilla muilla on jotain menoa mut mä saan onneksi rentoutuu!

Adios :)



keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Banff

Moikka! Elikkäs täältä kirjoittelen suoraan Banffin vuoristolta. Tultiin siis tänne maanantaina muiden suomalaisten, heidän host-oppilaidensa sekä opettajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Idea tänne tulemiseen oli, että tutustuisimme toisiimme paremmin ja auttaisimme toisiamme kehittämään ja ideoimaan koulujamme.

Mutta siis mennäänpä ajassa taaksepäin. Elikkäs lauantaina saavuimme Kanadaan ja lennot kestivät todella pitkään joten olin hirmu väsynyt. Host-perheemme olivat meitä vastassa lentokentällä ja täytyy sanoa, että ensivaikutelma oli aivan mahtava! Ja se vain parani mitä enemmän tutustuin heihin. Perheeseen kuuluu siis äiti, isäpuoli ja 2 tyttöä; 17 ja 18 vuotiaat.

Tosiaan siis ensivaikutelmat Kanadasta ovat olleet todella hyviä: Ihmiset ovat ihania ja ystävällisiä, ruoka hyvää ja kaikki niin erilaista ja mahtavaa. Olen tutustunut monenlaisiin ja aivan ihaniin ihmisiin ja apua en halua lähteä täältä Balffilta sillä nämä 3 päivää ovat olleet iiihan mahtavia, mutta tunnin päästä starttaa siis bussi kohti Edmontonia ja normaali arki alkaa.

Tässä vielä kuvia täältä Banffilta jonka maisemille iPhonen kamera ei kyllä paljon tee kunniaa, mutta saattepas pienen mielikuvan miten hienoa täällä on.


Eli Banff on siis tällainen suloinen kylä kalliovuoriin kuuluvien vuoristojen keskellä. Ja I'm sorry tästä iPhone-laadusta jota valitettavasti joudutte katselemaan koko reissun ajan, mutta en omista kameraa, joten :D

Loppuviikosta päivittelen varmaan miten paikallisessa koulussa on mennyt sillä menen siis huomisesta lähtien Centre High nimiseen kouluun.

See ya then!

Marika

lauantai 31. lokakuuta 2015

Matka alkaa

Heippa! :)

Elikkäs täällä kirjoittelee 18 -vuotias Marika ja opiskelen siis Kainuun ammattiopistossa Kajaanissa liiketaloutta nyt kolmatta vuotta.

Tämän blogin aiheena on siis matkani kuukaudeksi Kanadaan, jonne siis pääsin koulun kautta opiskelemaan ja työharjoitteluun. Kanadassa menen kaupunkiin nimeltä Edmonton, jossa tarkoitus olisi tosiaan se kuukausi viettää. Tähän blogiin sitten päivittelen kokemuksia ja kuvia tältä reissulta :)

Päätin nyt tehdä ensimmäisen postauksen täältä Helsinki-Vantaan lentokentältä, koska aikaa löytyy.

Elikkäs aamulla viiden jälkeen hyppäsin Kajaanista lentokoneeseen ja lensin tänne isommille kylille Helsinkiin. Ja koska luppoaikaa on ollut, on tullut kierreltyä vähän tätä lentokenttää ympäri. Ja sen voin sanoa, että 18 kiloa painavan matkalaukun kanssa se on ollut vähän haaste :D

Tässä sitten kahviossa odottelen muita matkalle lähteviä opiskelijoita ja opettajaa ja koitan tappaa aikaa. Ja pieni jännityskin on jo tullut mitä ei ihme kyllä ole ollut aiemmin, mutta todella kovasti silti täällä odotetaan sinne Kanadaan pääsyä!

Seuraavan kerran sitten postailen varmaan ihan itse Kanadasta ja toivottavasti silloin on jo hienoja kuvia ja kokemuksia jaettavana. Uskon kyllä, että varmasti on! :)

Bye bye Finland and hello Canada!



Ps: Nämä Kanadan dollarit on melko hienoja :)